Suomen historiallinen kohtalonasia on ollut Karjala. Kohtalo on poikkeuksetta ollut meillä julma. Maa joka veren sitein meille on kuulunut, on 60 vuotta Pariisin rauhansopimuksen jälkeen häipynyt historialliseksi haaveeksi. Jäljelle on jäänyt vain korjaamaton vääryys.
Karjalan palautuksesta keskustellaan usealla tasolla, josta voidaan erottaa useita erilaisia keskusteluteemoja - diskursseja. Teemoitettu keskustelu sisältää aina aineksia ja voimia – käytäntöjä - jotka muokkaavat keskustelun aiheena olevien asioiden lisäksi myös puhujia ja kuulijoita. Tänä päivänä Karjalan asiaa on suosittua lähestyä juridisella ja taloudellisella tasolla. Edellinen pyrkii vastaamaan palautusta koskeviin kysymyksiin pykälien ja sopimusten kautta. Jälkimmäinen antaa keinoja ja näkemyksiä vastaväitteisiin siitä, että Karjalan palauttaminen ”maksaa”.
Itse olin viime viikolla eräässä Karjalan palauttamista koskevassa seminaaritilaisuudessa. Se oli elämäni ensimmäinen. Asia on mitä kannatettavain, ja itsekin olen aina ja kaikkialla missä aihe on noussut esiin, ollut Karjalan palauttamisen kannalla ehdottomasti. Ja niin olen edelleenkin. En ole ollut mukana keskustelussa tai rakentamassa argumentteja juridisella tai taloudellisella tasolla. Ajatteluni on ollut suoraviivaisempaa. Isoäitini kotitalo oli Uudellakirkolla, Karjalan kannaksella. Sukulaiseni joutuivat jättämään kotinsa oikeudettoman hyökkäyksen ja sodan takia. Karjala vietiin meiltä väkivallalla ja vääryydellä.
Karjala-seminaarissa koin jonkinlaisia ajatuselämyksiä. Huomasin että Karjalan palautuskeskustelu kiertää kehää. Olen seurannut 25 vuotta Karjalaan liittyvää keskustelua. Vastustajilla on helppoa, he voivat vaikenemalla estää palautusesitysten etenemisen. Puolustajilla on vaikeaa. Välillä joku palautuksen vastustaja unohtaa vaikenemisen koodin ja kommentoi palautustavoitteita. Sen jälkeen luonnollisesti Karjalan palauttamista ajavat tahot koettavat argumentoida palautuksen oikeutta. Valitettavasti joka kerta palautusta vastustaviin puheisiin reagoidaan eri argumentein. Siksi verbaalinen puolustustaistelu Karjalasta ei ole siilipuolustusta tai painopistealueella tapahtuvaa ärhäkkää vastarintaa, vaan se muistuttaa hiljaista sissisotaa, jossa perustelut vaihtuvat aina vastustajien mukaan.
Verbaalinen sissisota, niin kuin fyysinenkin, voi toimia vain niin kauan kuin voimavaroja riittää. Seminaarissa katselin, miten Karjalan asia yhä vahvemmin on jäämässä iäkkäämpien sukupolvien työksi, viimeiseksi puolustustaisteluksi. Tulin hieman surulliseksi. Vahva, oikeutettu asia häipyy haamuksi suomalais-venäläisiin suhteisiin. Karjalan kannas rakennetaan täyteen venäläisiä öljysatamia, taloudelliset intressit pyyhkäisevät meren aaltoihin oikeuden ja moraalin vaatimukset. Viipurista tulee kuin tuleekin aikojen saatossa ”vanha venäläinen kaupunki”.
Mietin silloin, että pitäisikö Karjala-asiassa vaihtaa painopistettä. Niissä keskustelun tasoista, jotka mainitsin, puuttuu filosofisen tason keskustelu. Se tarkoittaa keskustelua kansojen itsemääräämisoikeudesta, moraalista ja eettisistä valinnoista. Se tarkoittaa keskustelua siitä, millä oikeutamme puheet Karjalan palauttamisesta. Se merkitsee keskustelua oikeasta ja väärästä, hyvästä ja pahasta. On hyvä jättää tuleville sukupolville perinnöksi vahva oikeudentaju ja kestävä yhteiskuntamoraali. On parempi sanoa ”ryssä varasti meiltä Karjalan” kuin todeta juridis-taloudellisen diskurssin tavoin että ”30- ja 40-luvuilla oli maailmanpolitiikassa pientä turbulenssia, joka johti laajoihin taloudellisoikeudellisiin uudelleenjärjestelyihin”. Kestävä moraalinen perustelu ja oikeutus Karjalaan on perusta, joka kestää vastustajien kommentit 1000 seuraavaa vuotta.
Karjalan palauttamiseksi ei virkamiehistö tai poliittiset päättäjät aio tehdä elettäkään. Edes keskustelun käynnistämiseen edellä mainitut tahot eivät aio osallistua mitenkään. Minua nauratti hiljaisesti, kun seminaaria vetänyt kansanedustaja kolmeen kertaan mourusi ”minun kantani tiedätte”. Samaan hengenvetoon hän peräsi kansalaiskeskustelua, jotta voisi eduskunnassa ottaa kantaa asiaan.
Herra kansanedustaja, olette ymmärtänyt jotain väärin. Kansalaiskeskustelun voi aloittaa myös eduskunnasta.
Karjala on ja tulee aina olemaan meidän.
Jukka
