Matkan varrella poliittinen taisto kuumenee. Politiikka ei ole aina pelkkää hauskaa ehdollaoloa, vaan se on julmaa taistelua vallasta. Kamppailua käydään täysin arsenaalein ja eri lähtökohdista. Ehdokkailla on oma agendansa, lehdistöllä ja medialla myynti ja skuupin keksiminen, puolueilla vallan tavoittelu.
Positiivista matkan varrella on ollut huomata, että jotkut ehdokkaat ihan oikeasti ovat hyviä tyyppejä ja ihan oikeasti ajamassa yhteistä etua. Jotkut ehdokkaat taasen ovat surkeita poliittisen koneiston jatkeita. Pelureita ilman panoksia, mielipideautomaatteja ilman ajatuksia. Osa näistä ehdokkaista elää vanhassa stagnaation ajassa, he tekevät esiintymispolitiikkaa vanhan maailman mallin mukaan. Rationaalisen myytin maailmassa politiikka on hyvin valmistellun asia-argumentoinnin luoma uskottavuus.
Valtapuolueiden ehdokkailla lähes kaikilla on vain muutama oma avainteesi, joita he koettavat tankata rakoon kuin rakoon. Kenellä se on pätkätyö, kenellä kansalaispalkka, kenellä yrittäjyys. Teesiä teesin perään. Ja kuten yleensä käy, teesin perään ladeltu eri näkökulmasta muokattu toinen teesi on usein vastateesi.
Eräällä ehdokkaalla on vaalitilaisuuksissa mukanaan tilastotietoa mapillinen. Toisella on puolueensa laatiman ”varjobudjetti”. Minua on matkan varrella hämmästyttänyt, kun olen saanut kuunnella näitä politiikan ykkösrivin ehdokkaita. Eetos, paatos ja logos on harjoiteltu parhaaseen aristoteliaaniseen tyylin.
Olen usein jäänyt poliitikkojen teesitykitystä kuunnellessani jäänyt epävarmaan olotilaan. Oleellisin on mielestäni hukassa. Mitä hyötyä on turhista tilastoista ja faktaan perustuvasta argumentoinnista, kun kysymykset ovat vääriä?
Ystävämme poliitikot hoitavat näissäkin vaaleissa enemmän seurauksia kuin syitä: pätkätyö, työllistyminen, yrittäjyys, perustulo. Tuloksena oli oppien ja näkemysten sekainen kakofonia – – ajattelin mahdollista äänestäjää. Kun yhteiskunnallisten murheiden syitä ei etsitä, vastaamme väärään kysymykseen ja vastaus perustuu ennakkoon luotuun poliittiseen oppiin, niin vaalikamppailun luonne muuttuu media-ajan etsimiseksi. Poliitikko maksimoi ajan, jolla pääsee tykittämään omaa viestiään.
Kun puhutaan pätkätöistä, poliitikot vaativat Suomen työllistämään. Kun puhutaan eläkkeistä, niin taas vaaditaan Suomea työllistämään. Ja koska Suomeen on tulossa työvoimapula, Suomen pitäisi työllistää ulkomaalaisia. Ja kun puhutaan perustulosta, todettiin että se maksaa. Siihenkin löytyi simppeli vastaus: kun yrittäjyys lisääntyy, niin Suomi kykenee työllistämään enemmän ja sitä kautta kertyy verovaroja.
Juuri niin. Kerallani vaalitaistoa tekevillä poliitikoilla on tiukat dogmit, mutta hahmottelukyky ei riitä ongelmien syihin saakka. Itse arvostaisin enemmän asioiden juuriin menevää perustelua. Maailman ja Suomenkin ongelmien ratkaisuissa omasta mielestäni tärkein lähtökohta on, että tunnistetaan ja tunnustetaan rehellisesti 2000-luvun omistajuuden luonne. 1) Rahalla ei ole isänmaata. 2) sijoittajien intressi on tuoton maksimointi 3) yrityksen tehtävä on tuottaa voittoja omistajalleen.
Kun globaalissa maailmassa 168 miljardin euron BKT:n Suomi elelee 61 027 miljardin USD:n BKT:n talousturbulenssien rinnalla, ei ole vaikea miettiä kumpi voittaa, Daavid vai Goljat.
Poliitikkojen seuraavan 1-2 vuoden tavoite on päästä maailmankuvassa kiinni realismiin, Muutoin pätkätöiden ongelman hoitamisesta ei tule mitään. On turha kuvitella poliitikkona luovansa työpaikkoja tyyliin ”ei muuta kuin teollisuutta pystyyn mieluiten innovaatioalalle ja Suomi nousuun” jos ei ole alkeellisintakaan käsitystä, esimerkiksi pätkätöiden syistä. Pätkätöitä on tarjolla siksi, että työnantajilla, yritysjohtajilla, yrittäjille ei ole muuta tarjottavaa. Eivät he ilkeyttään panttaa työpaikkoja. Yritysjohto kohtaa kansainvälisen kilpailun ja heidän on kamppailtava omassa sarjassaan. Yrittäjyys on myös pätkätyötä – koskaan ei voi olla varma milloin yrittäjyys ja yrittäjän työ loppuu.
Suomi elää globaalissa maailmantaloudessa, joka tahtoessaan heiluttaa Suomea. Ei suinkaan päinvastoin.
Poliitikot ovat retoriikassaan jääneet 80-luvun alun suunnittelutalouteen kiinni, jossa luvattiin kansalle hyvinvointia ja se rahoitettiin vaikeuksien sattuessa devalvaatiolla – turvattiin metsäteollisuuden vientikyky. Nyt pääoma ja tehtaat karkaavat silmänräpäystä nopeammin kaukomaille. Poliitikoille jää vain mahdollisuus antaa katteettomia lupauksia. Ja höynäyttää kansaa esittämällä vääriä kysymyksiä ja vastaamalla niihin itse. Asian ja ongelman vierestä.
Jukka
