Kävin aamukahvilla Kontulan ostarilla. Paikalla oli tänään kuten aika usein ennenkin samaa vakioporukkaa lottoineen, Metro-lehtineen ja aamun ensimmäiseni ostoksineen. Luonnollisesti kahvia hörppiessäni korvani virittäytyivät kuuntelemaan muiden ihmisten murheita.
Keskustelun sai alkuunsa Jari Isometsän ehdokkuudesta kansanedustajaksi. Aamukahviporukan yksi kantava voima kiroili isoon ääneen hiihtäjäsankarin ja doping-antisankarin asettautumista poliittisten voimien vietäväksi. Lähinnä hän pelkäsi ehdokkaan osaamisen puolesta. Lyhyen sadattelun jälkeen puhe kävi Espoon metrossa, muinaismuistokallioita kiertäen ja palasi takaisin kansanedustajien osaamiseen. "Tuollaiset siellä lakeja säätää!", oli Kantavan voiman vahva kanta. Muut säestivät lähinnä nyökkäilemällä, mitä en tietenkään kuuntelemalla pystynyt selvittämään. Kuvittelin, miten muut nyökkäilivät kun Kantava voima maalaili kuvaa lakiprosessista.
Uppouduin ajatuksiin laeista ja niiden säätämisestä, poliitikon roolista ja kansanedustajien tehtävästä. Koska Kantava voima oli saanut minutkin koukkuunsa pohtiessaan kansanedustajien pätevyysvaatimuksia, hörpiskelin kahvikupin loppuja miettien taustan ja kokemuksen merkitystä kansanedustajan työssä.
Olen itsekin täysin vieraantunut ns. "politiikasta". Eskoahot, ollirehnit ja tanjakarpelat edustavat minulle mielikuvitusmaailmaa, joka on olemassa vain aikakauslehtien kautta. Tuntuma siitä, että politiikan, demokratian ja päätöksenteon välissä on kuilu, vahvistuu viestintävälineiden meille tarjoamassa maailmankuvassa. Poliitikoilla on oma paikkansa päivän uutisissa, politiikkasivuilla ja toisinaan lehtien julkkissivuilla. Julkkiksilla on oma paikkansa, julkkissivuilla ja toisinaan uutissivuilla. Lehdistö ja media määrittelevät kummallekin ryhmälle oman kivan pikku karsinan.
Kun poliitikko tekee politiikkaa saadakseen julkisuutta, se on mediahakuisuutta. Kun julkkis tekee julkisuutta tehdäkseen politiikkaa, sekin on mediahakuisuutta. Mediahakuisuus koetaan - eritoten mediassa - negatiiviseksi ja ei-hyväksyttäväksi. Julkisuus on kovaa bisnestä ja liittyy valta-asetelmiin. Poliitikot suojaavat reviiriään taatakseen itselleen helpommat asemat vaalitaisteluun. Julkkikset puolustavat omaa aluettaan säilyttääkseen yliotteen lehdistön suosikkeina. Kummatkin ajavat omaa etuaan. Välillä intressit yhtyvät. Silloin syntyy poliittisia avioliittoja, kuten Keskustapuolueen ja Isometsän tapauksessa.
Demokratian luonteeseen kuuluu, että jokaisella on oikeus tulla valituksi. Valinta tehdään laskemalla kannatus eli valitsijoiden antamat äänet. Valinnassa ei oteta huomioon tulkinnallista julkisuusmielikuvaa tai yksittäisen Kantavan voiman äänekkäitä aamukahvinäkemyksiä.
Politiikka ei ole eskoahoa ja ollirehniä tai pelkästään eduskuntaa ja valtioneuvostoa. Politiikka on keskusteluprosessi, jossa ajatukset ja ideat leviävät, kasvavat ja kehittyvät. ajatustenvaihdon lisäksi keskustelu ammentaa voimansa ihmisten arvoista ja maailmankatsomuksesta. Poliittisen keskusteluprosessin myötä seuloutuu esiin hyväksyttäviä vaihtoehtoisia ratkaisuja yhteisiin yhteiskunnallisiin asioihin. Tämän keskusteluprosessin näkyvin huippu on eduskunta, joka symbolisella tasolla kokoaa yhteen eri näkemykset perinteiseen politiikan rakenteen mukaan järjestettyyn keskusteluun. Perinteisin kuuluu että keskustelussa ei esiinny yksilö, vaan "edustaja", jonka taakse voidaan kuvitella erilaisia intressiryhmiä. Perinteisin kuuluu, että "edustajat" on ryhmitelty "puolueiksi". "Puolueet" ovat jengejä tai seuroja, joissa on tietty tarve viedä keskustelualoitteita eteenpäin yhdessä.
Se mitä jää näkymättömiin, on virkamieskunta ja sen osuus yhteiskunnallisessa keskusteluprosessissa. Erityisen merkittävää se on lainsäädännössä. Kun Kantava voima meuhkasi kahvilassa, että "tuollaiset siellä lakeja säätää", hän oli osittain väärässä. Kansanedustajat ainoastaan laittavat pisteen lakivalmistelutyölle. Suurin osa työstä tehdään virkamiesten toimesta, byrokratiassa, apparatshnikkien suurissa tehtaissa.
Ns. "politiikasta" vieraantuneena aloin ymmärtää Kantavaa voimaa. Peruskansalaisilla on hyvin rajattu pääsy päätöksentekoon vaikuttavaan keskusteluun, politiikkaan. Kasvoton virkamiehistö tekee omiaan ja sen rakenteeseen pääsy ei ole helppoa. Ihmisten toiveet ja tarpeet eivät kulkeudu virkamiehistöön pohdittaviksi ja päätettäviksi kansalaisten toimesta ja siinä on mielestäni yksi perjantai-aamun suurin syy ihmisten pettymiseen politiikkaan. Me voimme perustaa puolueen, voimme pitää mielenosoituksen, kirjoittaa lehtiin, valistaa tuttaviamme. Mutta siitä huolimatta virastojen kelmeät ovet pysyvät suljettuina ja virkamiehet kuuntelevat vain esityslistoja tai mikä pahempi, piiloutuvat kokonaan diaarien ja dokumenttien taakse.
Kun kahvikuppini oli loppunut, rupesin näkemään viholliseni uudessa valossa. Kansanedustajien syyllistäminen on väärä lähtökohta, he ovat vain pinnalla näkyvä osa päätöksentekoa. Järjestelmän vihaaminen on typerää ja keskenkasvuista. Niinpä päätin jatkossa kohdistaa turhautumani byrokratiaa kohtaan, tuulimyllyjä vastaan.
Päätin ensi kerralla tarjota Kantavalle voimalle kahvit. Sen hän oli hyvinkin ansainnut.
