Näkymätön käsi (Smith)

Menneen viikon suurin talouselämän uutinen oli Stora-Enson tehtaiden lakkauttamiset. Stora-Enson tapauksessa vaikutukset heijastuvat laajalti yksilöihin ja niihin paikkakuntiin, joilla tehtaat suljetaan.

Nopeimmat ovat ennättäneet tuomitsemaan Stora-Enson toimenpiteet Suomen valtiolta rahastamiseksi. Tällaiset näkemykset heijastavat oletusta, että markkinatalous pyhittää omaneduntavoittelun, eikä jätä sijaa eettisille pohdinnoille. Äärimmillään tämän näkemyksen kannattajat väittävät, että business on moraalista vapaata aluetta. Markkinatalouden ideana nähdään, että ihmiset tavoittelevat taloudessa omaa etuaan ja kilpailun kautta tästä koituu suurin mahdollinen hyöty kaikille yhteensä, näin kuuluu kritiikin ääni. Vastaavasti yritysjohdon ääripäässä näkemykset saattavat olla, että liike-elämän ei tarvitsekaan tehdä muita päätöksiä kuin taloudellisia. Ehkei meillä Suomessa niin jyrkästi, mutta amerikkalaiseen vapaan kilpailutalouden henkeen se kuuluu. Taustalla vaikutta vahvasti amerikkalaisen yritystoiminnan ja yhteiskunnan välinen erilainen suhde, kuin millainen meillä Pohjoismaissa on.

Näissä päätelmissä tai väittämissä on yksi perustavanlaatuinen virhe. Kun markkinatalouden kriitikotkin kysyvät, miksi tehokkainta mahdollinen yhteiskuntaa ei saavutetakaan, he käyttävät argumentaatiossaan samoja lähtökohtia kuin markkinatalouden puoltajat. Missä on tehokkuus, jos emme sitä näe? Toinen kritiikin käyttämä keino on kauhukuvat siitä, millainen olisi ihanneyhteiskunta kapitalismin ansiosta, jos markkinatalous saisi vapaat kädet toteutua. Yrittäjävastaiset markkinatalouden kriitikot myöskin joskus esittelevät utopistisia toiveitaan, joissa ”jollain” tavalla ratkaistaan tuotannon, jakelun ostamisen ja kuluttamisen toiminnot. Tämä optimoidaan vielä siten, että koko tuotannon, kulutuksen ja kaupankäynnin ketju tuottaa ”kaikille” suurimman mahdollisen määrän onnellisuutta.

Molemmilla on sama perusta: kaikkien yksilöiden tavoitteet ja preferenssit tunnetaan täydellisesti. Väärin. Virhe. Toinen oletus: kaikkien yksilöiden tavoitteet ja päämäärät sekä preferenssit on summattavissa kansantaloudelliseksi aggregaatiksi. Väärin jälleen.

Preferenssit eriävät, tavoitteet ovat erisuuntaisia. Halut ja mieliteot erottavat yksilöt toisistaan. Toinen arvostaa rahan kautta mitattavaa operationalisoitunutta tehokkuutta, toinen ehkä onnellisuutta.

Miksi yritys tekee voittoa ja kasvaa? Siksi koska yrityksen tehtävä on tehdä voittoa. Sen takana on pitkä historiallinen kehitys, jossa kapitalismin henki ja ajatus rationaalisuudesta (juuri niin, se myytti) kytkeytyy institutionaalinen malliin, että kasvu ja menestys ovat tavoiteltava ja haluttu asia. Yrityksen institutionaalinen tehtävä on tuottaa, kilpailla, tehdä voittoa ja menestyä. Menestystä ohjataan haluilla, toiveilla ja tavoitteilla: omistajien toiveilla, johtajien toiveilla, työntekijöiden tavoitteilla. Menestyksen tekemiseen on vapautettu koko henkilöstön inhimilliset voimavarat ja niitä ohjataan bonuksin ja kannustejärjestelmin. Koko yhteiskuntaa ohjaa ajattelu tehokkuudesta ja tuotannosta, jonka avainsanoja ovat kehittyminen, parantuminen ja kilpailu. Olympialaisin termein – citius, altius, fortius ja pienemmin kustannuksin.

Organisaatio historiallisena yksikkönä menestyy, kun se tekee asioita paremmin kuin muut, suhteessa kilpailijoihin tai toimintaympäristöön. Tekemistä tai sen paremmuutta voi olla vaikea pukea yhteen muuttujaan, sillä menestyksen tekevät useat yksilöt usealla taholla ja usealla areenalla samanaikaisesti.

Menestys johtuu vähintään yhtä paljon yrityksestä itsestään kuin myös ympäristöstä jossa se toimii. Kun ryhdytään laatimaan menestyksen reseptiä, alkavat ongelmat. Mitä asioita on tehty? Nykypäivän standardivastaus on, että strategia tekee menestyksen. Mitä asioita kilpailijat ovat tehneet? Ketkä ovat kilpailijoitamme – eilen, tänään, huomenna? Mitä toimintaympäristössä on, johon niistä voimme vaikuttaa ja miten? Miten ympäristön voimakentät vaikuttavat meihin?

Lyhyellä aikavälillä yrityksen toiminta ja taloudellinen menestys on päätöksiä, keskipitkällä aikavälillä valintoja ja painopisteitä eli luovia ratkaisuja. Pitkällä aikavälillä se on evoluutiota. Ajan myötä evoluutionkin malli muuttuu, aikajänne muuttuu, ympäristö muuttuu, toimijat vaihtuvat. Mitä jää jäljelle? Hyvä ja oikeutettu kysymys, jota on syytä pohtia.

Miten edellä esitetty pohdinta liittyy Stora Ensoon?

Stora- Enso lakkautti tehtaitaan Suomessa, koska sen päätöksentekoa ohjaavat muut intressit kuin suomalaisen yhteiskunnan intressit. Sen on oltava tehokas ja tuottoisa. Se määrittelee tehokkuuden ja tuottavuuden eri tavalla kuin Kemijärven kaupunki.

Pointtini on se, että ihmiselämän, politiikan ja talouselämän tavoitteet voidaan määritellä muutenkin kuin pelkällä tehokkuudella. Onnellisuus ja hyvä elämä ovat myöskin kohtuullisen tavoiteltavia asioita. Vaikka useimmiten on niin, että palkkatyö ja ihmisten työllistäminen luo edellytyksiä hyvinvoinnille, tehokkuuden ei tarvitse olla ainoa mittari. Näissä pohdinnoissani minua hävettää se, että Keskustapuolueen pääministeri on pölläytellyt 70-luvun pölyjä suhteessaan markkinatalouteen. Vanhanen totesi helmikuussa 2004 muun muassa, että oikeiston ongelmana on synkän mustat "kapitalismin kahleet". Vanhasen runoilussa ehkä mopo oli karannut ns. käsistä, sillä hänen mukaansa ”keskeltä sen sijaan avautuu valoisaan tulevaisuuteen vaaleanvihreällä värillä kolmas tie”.

Markkinatalous koostuu miljoonista ja miljoonista päätöksistä, joita tekevät miljoonat ja miljoonat yksilöt. Ei ole olemassa mitään suurta ja mystistä smithiläistä ”näkymätöntä kättä”, jota voisi syyllistää. Mutta tästä keskustelu avautuu hienosti aiheeseen yhteiskunnan ja talouselämän välisestä suhteesta. Siitä myöhemmin ehkä enemmän.

Jukka

Ja mitähän seuraavaksi

Tyhjä paperi
     kuppi kahvia
      osuvia ajatuksia
särkynyt sydän.

- - - -

Siinä kai ne tärkeimmät.

Ensimmäisiä lupauksiani blogin aloittamisessa mulla oli, että pitää olla jotain sanottavaa jos meinaa kirjoittaa. Turhanpäiväisiä "nyt on tullut syksy ja kantarellit putkahtelevat maasta"
-tyyppisiä älyllisiä helmiä en koskaan ajatellut tänne roiskia. Sehän olisi tarkoittanut että olisin asettunut samaan pakkojulkaisun muottiin kuin kaikki muutkin blogittajat. Päätin tehdä syvällistä, pohdiskelevaa, asioihin pureutuvaa ja kantaaottavaa kirjoitustyötä. Sitten realismi hiipi pikku hiljaa mukaan tuumailuihin. Syvällisten, pohdiskelevien jne. ajatusten kehittäminen ei ole liukuhihnatyötä. Hyvät ajatukset eivät sorvaudu omassa päässä, ainakin itse haluan uskoa että parhaimmat aatokset kehkeytyvät keskusteluissa ja mielipiteiden vaihdossa. Toisaalta jos asian kääntää toisin, syksyisestä sammaleesta esiin pulpahtelevat kantarellit eivät välttämättä tarkoita huonoja ajatuksia. On monta tapaa ajatella ja monta tapaa kirjoittaa.

- - -

Puolikas paperi
tyhjä kahvikuppi
     kehitteillä olevia ajatuksia...
      sydän paikallaan.

Mikä olisi siis tämän päivän kirkkain ajatus? Olkoon se seuraava: olen saanut ilolla kokea "kaveria ei jätetä" -tunteen. Vanha talvisodasta peräisin oleva suomalainen tapa tehdä yhteistyötä osoitti jälleen voimansa. Tässä vaiheessa haluan sanoa kiitokset pitkästä ja tiiviistä yhteistyöstä useille henkilöille, joiden kanssa olen saanut tehdä politiikkaa. Arkielämässä, politiikassa, työmaailmassa yksi tärkeimmistä, ellei tärkein asia on luottamus. Se on porukassamme kestänyt ja siitä olen erityisen iloinen viiden vuoden kokemusten jälkeen. Valitettavasti matkan varrella kaikki eivät osoittautuneet luottamuksen arvoisiksi.

Nyt on tehty uusia henkilövalintoja ja homma jatkuu vähän eri miehityksellä. Kaikki valinnat olivat hyviä, jokainen mies ja nainen on testattu ja hyväksi havaittu. Oppia tuli myös kantapään kautta: ennen kuin mies (tai nainen) ylennetään, hänet testataan rintamalla.

Luottamusta rakennetaan lupausten lunastamisella.

Kiitos Arto, Jari, JP, Olli, Ari (Iso K!), Antti, Erja ja Markku!

- - -

Paperin marginaaliin
on taltioitunut muutama hajanainen merkintä,
     pannussa
   uutta kahvia.
Huomaan -
     En ajattele kirjoittamalla
vaan sydän on mukana,
hymy huulilla!


Jukka

Teesejä ja työpaikkoja

Matkan varrella poliittinen taisto kuumenee. Politiikka ei ole aina pelkkää hauskaa ehdollaoloa, vaan se on julmaa taistelua vallasta. Kamppailua käydään täysin arsenaalein ja eri lähtökohdista. Ehdokkailla on oma agendansa, lehdistöllä ja medialla myynti ja skuupin keksiminen, puolueilla vallan tavoittelu.

Positiivista matkan varrella on ollut huomata, että jotkut ehdokkaat ihan oikeasti ovat hyviä tyyppejä ja ihan oikeasti ajamassa yhteistä etua. Jotkut ehdokkaat taasen ovat surkeita poliittisen koneiston jatkeita. Pelureita ilman panoksia, mielipideautomaatteja ilman ajatuksia. Osa näistä ehdokkaista elää vanhassa stagnaation ajassa, he tekevät esiintymispolitiikkaa vanhan maailman mallin mukaan. Rationaalisen myytin maailmassa politiikka on hyvin valmistellun asia-argumentoinnin luoma uskottavuus.

Valtapuolueiden ehdokkailla lähes kaikilla on vain muutama oma avainteesi, joita he koettavat tankata rakoon kuin rakoon. Kenellä se on pätkätyö, kenellä kansalaispalkka, kenellä yrittäjyys. Teesiä teesin perään. Ja kuten yleensä käy, teesin perään ladeltu eri näkökulmasta muokattu toinen teesi on usein vastateesi.

Eräällä ehdokkaalla on vaalitilaisuuksissa mukanaan tilastotietoa mapillinen. Toisella on puolueensa laatiman ”varjobudjetti”. Minua on matkan varrella hämmästyttänyt, kun olen saanut kuunnella näitä politiikan ykkösrivin ehdokkaita. Eetos, paatos ja logos on harjoiteltu parhaaseen aristoteliaaniseen tyylin.

Olen usein jäänyt poliitikkojen teesitykitystä kuunnellessani jäänyt epävarmaan olotilaan. Oleellisin on mielestäni hukassa. Mitä hyötyä on turhista tilastoista ja faktaan perustuvasta argumentoinnista, kun kysymykset ovat vääriä?

Ystävämme poliitikot hoitavat näissäkin vaaleissa enemmän seurauksia kuin syitä: pätkätyö, työllistyminen, yrittäjyys, perustulo. Tuloksena oli oppien ja näkemysten sekainen kakofonia – – ajattelin mahdollista äänestäjää. Kun yhteiskunnallisten murheiden syitä ei etsitä, vastaamme väärään kysymykseen ja vastaus perustuu ennakkoon luotuun poliittiseen oppiin, niin vaalikamppailun luonne muuttuu media-ajan etsimiseksi. Poliitikko maksimoi ajan, jolla pääsee tykittämään omaa viestiään.

Kun puhutaan pätkätöistä, poliitikot vaativat Suomen työllistämään. Kun puhutaan eläkkeistä, niin taas vaaditaan Suomea työllistämään. Ja koska Suomeen on tulossa työvoimapula, Suomen pitäisi työllistää ulkomaalaisia. Ja kun puhutaan perustulosta, todettiin että se maksaa. Siihenkin löytyi simppeli vastaus: kun yrittäjyys lisääntyy, niin Suomi kykenee työllistämään enemmän ja sitä kautta kertyy verovaroja.

Juuri niin. Kerallani vaalitaistoa tekevillä poliitikoilla on tiukat dogmit, mutta hahmottelukyky ei riitä ongelmien syihin saakka. Itse arvostaisin enemmän asioiden juuriin menevää perustelua. Maailman ja Suomenkin ongelmien ratkaisuissa omasta mielestäni tärkein lähtökohta on, että tunnistetaan ja tunnustetaan rehellisesti 2000-luvun omistajuuden luonne. 1) Rahalla ei ole isänmaata. 2) sijoittajien intressi on tuoton maksimointi 3) yrityksen tehtävä on tuottaa voittoja omistajalleen.

Kun globaalissa maailmassa 168 miljardin euron BKT:n Suomi elelee 61 027 miljardin USD:n BKT:n talousturbulenssien rinnalla, ei ole vaikea miettiä kumpi voittaa, Daavid vai Goljat.

Poliitikkojen seuraavan 1-2 vuoden tavoite on päästä maailmankuvassa kiinni realismiin, Muutoin pätkätöiden ongelman hoitamisesta ei tule mitään. On turha kuvitella poliitikkona luovansa työpaikkoja tyyliin ”ei muuta kuin teollisuutta pystyyn mieluiten innovaatioalalle ja Suomi nousuun” jos ei ole alkeellisintakaan käsitystä, esimerkiksi pätkätöiden syistä. Pätkätöitä on tarjolla siksi, että työnantajilla, yritysjohtajilla, yrittäjille ei ole muuta tarjottavaa. Eivät he ilkeyttään panttaa työpaikkoja. Yritysjohto kohtaa kansainvälisen kilpailun ja heidän on kamppailtava omassa sarjassaan. Yrittäjyys on myös pätkätyötä – koskaan ei voi olla varma milloin yrittäjyys ja yrittäjän työ loppuu.

Suomi elää globaalissa maailmantaloudessa, joka tahtoessaan heiluttaa Suomea. Ei suinkaan päinvastoin.

Poliitikot ovat retoriikassaan jääneet 80-luvun alun suunnittelutalouteen kiinni, jossa luvattiin kansalle hyvinvointia ja se rahoitettiin vaikeuksien sattuessa devalvaatiolla – turvattiin metsäteollisuuden vientikyky. Nyt pääoma ja tehtaat karkaavat silmänräpäystä nopeammin kaukomaille. Poliitikoille jää vain mahdollisuus antaa katteettomia lupauksia. Ja höynäyttää kansaa esittämällä vääriä kysymyksiä ja vastaamalla niihin itse. Asian ja ongelman vierestä.

Jukka

Yhteiskunta ja yritykset

Kävimme Markku Junnilan kanssa vaalitilaisuudessa Helsingin työttömät ry:ssä. Yhdistys pyrkii tukemaan jäsentensä sosiaalisten taitojen säilymistä, motivoimaan ja tulemaan aktiivisessa työnhaussa sekä kouluttamaan jäsenistölle uusia kykyjä, muun muassa tietotekniikan vaativalla saralla. Toiminta näytti hyvältä ja vierailusta jäi erittäin positiivinen vaikutelma. Ajattelin palata vapaalla ajalla uudestaan juttelemaan ja keräämään informaatiota, sillä tapaamisessa sain runsaasti näkemyksiä ja palautetta suomalaisen yhteiskunnan ja nykyaikaisen markkinatalouden kohtaamisesta. Pohdittavakseni jäi näiden kahden asian yhdistäminen oikeudenmukaiseksi suomalaiseksi hyvinvoinniksi.

Työttömyys on tehokkuustuotantoon sitoutuneen yhteiskunnan ilmiö. Työttömyyden poistamiseen luotavan politiikan pitäisi lähteä kahdesta näkökulmasta: on kahdenlaisia työttömiä. niitä jotka ovat työttömiä eivätkä kykene tai omasta tahdostaan halua tehdä normaalia työtä. Sitten on niitä, jotka ovat joutuneet työttömiksi ilman omaa tahtoaan. Heidän kohdallaan on oikeutettua sanoa, että työttömyys ei ole kenenkään syy. Kun tehdas menee konkurssiin ja joutuu irtisanomaan kaikki työntekijänsä, se ei ole työntekijän syy. Kun tehdas kohtaa kriisin ja joutuu luovuttamaan, se ei ole kenenkään syy.

Mutta toisaalta myöskään yritysten huono taloudellinen menestys ei ole kenenkään syy. Yllättävät kysynnän käänteet, kansainvälinen kilpailu, globaalit markkinat, sijoittajien poukkoileva tahto ja yritysten rakenteelliset muutokset jotka palvelevat sijoittajaintressiä luovat haastavia johtamistilanteita. Näin tilanteisiin yritykset joutuvat sopeuttamaan oman toimintansa. Siitä ei voi syyttää yritystä, että se pyrkii turvaamaan oman toimintansa jatkuvuuden. Toimivalla yrityksellä on aina mahdollisuus työllistää, kuopatun firman äärellä juhlivat vain konkurssijuristit.

Markkinat toimivat markkinoiden ja sijoittajien ehdoilla. Yhteiskunta pyörii siinä mukana ja tuntuu nykymeiningissä jäävän jalkoihin. Suuri kysymys on, kummalla on suurempi painoarvo kun ristiriita näiden kahden välillä kasvaa konfliktiksi – sosiaaliseksi tai eettiseksi kysymykseksi.

Itse katson, että valtiolla ja yhteiskunnalla pitää olla vahva asema. Valtio ei saa puuttua markkinoiden hinnanmuodostukseen, mutta sen kuuluu olla mukana vahtimassa kansalaisten ja yhteiskunnan oikeuksia siellä, missä voitot valutetaan yhteiskuntaa hyväksikäyttämällä. Meillä on sosiaalipummit, mutta myös yritysmaailman parasiitit, joiden tehtävänä on viedä yhteiskunnallinen hyvinvointi rahavirtana ulos maastamme, hyödyttämään sijoittajia. Otan esimerkiksi Elcoteqin. Yhteiskunta on antanut rahoitusta Elcoteqille vuodesta 1998 lähtien ainakin 535000 euroa. Nyt kun Elcoteq on päättänyt aloittaa yt-neuvottelut 500 ihmisen vähentämisestä, tämä on 70% yrityksen Suomessa työskentelevän henkilökunnan määrästä.

Mielestäni olisi oikein Elcoteqille ja muille sen kaltaisille yrityksille, että yhteiskunta näyttäisi että me pelaamme markkinatalouden pelisäännöillä – niillä samoilla säännöillä kuin yrityksetkin. Vaadimme Elcoteqia maksamaan takaisin yhteiskunnan siihen satsaaman panostuksen. Hintalappu työvoiman koulutukselle, terveydenhuollolle, toimivalle infrastruktuurille, korruptiovapaalle businekselle, laille ja järjestykselle varmasti löytyy. Eikä unohdeta niitä TEKESin maksamaa yhteiskunnan tukemaa rahoitusta. Tällainen ratkaisu auttaisi rakentamaan suomalaista hyvinvointia. Me turvaamme ja tuemme yritysten toimintaa ja kansainvälistymistä, kilpailukyvyn luomista. Mutta yhteiskunnan tuki yrityksille toimii sijoittaintressien mukaan – valtio ja yhteiskunta on vain yksi riskisijoittaja muiden joukossa. Kun firma vaihtaa maisemaa, myös yhteiskunnan maksama tuki jää kotimaahan. Torstai-illan huumassa ristin tämän ajatuksen mandatoriseksi kovenatiksi. Jääköön ajatus muhimaan.

Jukka

Itsenäisenä Euroopassa

Eurooppa tuli vastaan, sattumalta erään tutkimustyön yhteydessä. Olen aina vastustanut Suomen EU-jäsenyyttä. Mielestäni itsenäinen päätöksenteko, oma ulkopolitiikka ja vahva, uskottava puolustus turvaa Suomen edut muuttuvassa maailmassa. Olen edelleenkin sitä mieltä.

No entä sitten mikä on muuttunut?

Euroopan yhdentymiskehityksen takana on halu tuottaa taloudellista hyvinvointia. Se toteutetaan laajimmalla mahdollisella kaupan ja yrittäjyyden vapaudella. Sinänsä asia on mielestäni ihan OK. Euroopan integraation ajatuksena on ollut vapaa kilpailu. Suomen jäsenyyttä EY:ssä (tuolloin puhuttiin EY:stä, joka on eri asia kuin EU) tai ETA:ssa (Euroopan talousalue) vastustettiin erilaisilla perusteilla. Milloin itsenäisyys menee, milloin suojattu kilpailullinen asema, milloin idänsuhteet kärsivät.

Jokaisella argumentilla on aina jokin tarkoitus. Miksi näin sanotaan, ei välttämättä käy heti ilmi. Tämä vastustus jatkuu osin vielä tänä päivänäkin. osittain se jatkuu valheellisin keinoin. Esimerkiksi Perussuomalaiset esittävät mielellään "paljonko EU maksaa". Tätä kysymystä ryyditetään esittämällä Suomen maksamien jäsenmaksujen ja Suomen saamien tukien erotus. Mutta - jotta kuva olisi selkeä, pitäisi perussuomalaistenkin esittää, paljonko maksuilla saadaan hyötyä. Vasta sitten pohtiminen eduista ja haitoista on järkevää.

Itse otin asiallisemman kannan, tutustuttuani EU:n vaikutuksiin. EU:n myötä ruuan hinta on laskenut 20%. Kuka muistaa vuoden 1991 korkotason? Helibor oli 14,1% eli nykyiseen 3,8% euriboriin verrattuna moni suomalainen tuntee kukkarossaan EU:n vaikutukset asuntolainassaan tai autolainassaan. Ja niin edelleen. Näistä asioista muodostuu vaa'an toinen puoli: hyödyt joita me olemme saaneet ja saamme edelleen ollessamme jäseniä. Hyödyt Suomen yrityselämälle ovat vielä moninkertaiset.

Edut vastaan hyödyt - näin se vain on, oli pakko todeta itse. Aktiivisena EU:n vastustajana. Oikeaa politiikkaan ja hyvää hallintoa edustaa paremminkin näkemys, että kun kerran olemme jäseniä, niin otetaan kaikki hyödyt kotiinpäin ja osallistutaan yhteisten asioiden kehittämiseen. Suomi ensin ja äänemme kuuluviin. Kritisoidaan niitä asioita, jotka ovat huonosti.

Määrittelisin itseni EU-kriittiseksi. Yhdentymiskehitys ja sen jatkumo, muun muassa poliittinen unioni ja liittovaltio, ei ole ainoastaan hyvä asia vaan sisältää riskejä. Riskit on aina hallittava, sillä politiikka ja yhteisten asioiden hoitaminen ei ole mitään vedonlyöntiä.

Nyt kun olen herännyt tähän "kriittis-lähtöisyyteen", olen alkanut tarkastella EU:ta vastustavia argumentteja eri vinkkelistä. "Itsenäisyys on menetetty!" Onko? Mihin se on mennyt? Miten se voidaan todentaa? "Oma raha on itsenäisen valtion tunnus!" Rahaa on Nalle Wahlroosilla, ei minulla. Minua ei haittaa rahan nimi. Markan hautaamisen myötä olemme päässeet hölmöistä poliitikoista, devalvaatiokierteestä, markan kelluttamisesta ja markkinoiden poliittisesta ohjauksesta. Jos sen hinta supistuu valuutan nimen muutokseen, niin oli ilo olla osallisena! Ja sellaista.

Mutta sitähän se tuntuu olevan EU-vastustus. Pientä taustakohinaa. Eniten naurattaa, kun puhemyllyssä vaihde osuu isolle ja turbo pukkaa päälle: EU hajoaa omaan mahdottomuuteensa". M-A-H-D-O-T-T-O-M-U-U-S. Mikä on mahdottomuus? Miten se ilmenee? Miksi Euroopan kansoista ja poliitikoista 68% on eri mieltä? Miksi vain sinä, joka väitteen esitit, tiedät tämän ja muut eivät? Oletko ihan varma? Miten EU hajoaa?

Ei se hajoa se EU. Paitsi tietysti ajallaan. Entinen opettajani lukiosta sanoi kerran, että odottamalla Neuvostoliittokin hajoaa. Hajosihan se, mutta siihen meni 70 vuotta. Neuvostoliittoa piti pystyssä väkivalta, Euroopan unionia vapaaehtoisuus ja taloudellisen hyvinvoinnin tavoittelu. Eihän se siis ole poissuljettua, että se hajoaa. Mutta en näkisi sitä ihan nurkan takana.

Ja niin edelleen. Helppoheikkejä voi kuunnella, mutta myös omaa järkeä saa käyttää. On eri asia kritisoida EU:n ongelmia, muun muassa raskasta byrokratiaa, kuin heittäytyä epäasiallisiin ja älyllisesti epärehellisiin perusteluihin. Epärehellisyydellä tarkoitan tässä itsensä pettämistä. Se on sama kuin fuskaisi pasianssissa.

Jukka