Kesälomalla oli aikaa perehtyä uutistarjontaan ja kotimaiseen journalismiin. Oikeastaan juhannuksen jälkeisen kesäloman reissailut, mökkeilyt ja muu tutustuminen alkukantaiseen Suomen kesään nostatti mieleen monta avointa pohdintaa suomalaisuudesta, Suomesta ja isänmaasta – kansallistunteesta. Ja miksikö? Tänään kahvikupin äärellä luetussa Helsingin Sanomissa valtioneuvoston jäsen ja vähemmistövaltuutettu olivat huolissaan ulkomaalaisten asemasta. Luettu uutinen yhdistyi ajatuksissani käytyihin eu-vaaleihin, joissa ulkomaalaiskysymys nousi väistämättä ainakin vaalikampanjoinnin marginaaleihin. Ja katse kaupungille kertoo, että tulijoita on ollut, ja jonossa piisaa lisää.
Kun luin läpi 17. heinäkuuta ilmestyneen Helsingin Sanomien Nyt-liitteen, panin merkille ihmetyksellä, miten hajanainen ja ksenosentrinen maailmankuva lehdessä heijastuu – vieläpä esitettynä jotenkin ihailtavana ja trendikkäänä. Nyt-liite on sisältöuudistuksensa myötä tietoisesti – ja julkisesti – ajettu lähemmäksi viihde- ja hömppälinjaa, tarkoituksena lisätä omaa mainostilan myyntiä ja samalla edistää mainostavien tahojen myyntiä. Mutta minkä ihmeen kauppatavara on kaikkea Suomelle ja suomalaisuudelle vieraan ihailu? [Ksenosentrinen sana tarkoittaa vieraan kulttuurin kritiikitöntä ja fanaattisluonteista ihannointia, siinä määrin että kaikki ”oman” kulttuurin piirteet nähdään vertailussa huonompina ja alempiarvoisena. Ksensentrismi on tavallaan vastakohta ksenofobialle. Tykkään sanasta: se tuo mieleen muut hauskasti suussa poksahtavat x-alkuiset sanat kuten ksylofonin, Xenon-valot ja niin edelleen. Sana on myös riittävän snobistinen…]
Millaisissa mitoissa vieraita kulttuureita ihaillaan? Aina siihen pisteeseen asti, että voidaan tuntea vuosikausia kestävää maailmantuskaa. Ilmeisesti suomalaisen yhteiskunnan hyvinvointi on kasvanut siihen pisteeseen, että maallisia murheita ei tarvitse enää hakea ihan läheltä omaa sosiaalista lähiympäristöä. Tuntuu oudolta, että joku masentuisi amerikkalaisten räp-neekereiden slummielämästä. Mutta todentotta, suomalaisesta sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta saisi vaikka vientituotteen. Otetaan esimerkki lukemastani lehdestä: ”Sen sijaan aloin pohtia, mistä heidän vihansa johtuu. Mikä räppäreiden elämässä on pielessä? Äitikin varmasti pani merkille, että Yhdysvaltojen historia viehätti minua nyt eri tavalla kuin ennen. Tiesin orjuudesta, rotuerottelusta ja Mustista panttereista varmasti enemmän kuin monet koulukaverini.” Näin siis Panu, Helsingin Sanomien Nyt-liitteen toimittaja.
Ei tarvitse kuin kääntää seuraava sivu, jossa 27-vuotias laulaja Anna Puustjärvi tokaisee ihailevansa murhamies Che Guevaraa, ”kun se ei ollut hallinnossa vaan kapinallinen, ei siis samanlainen tyranni kuin muut kommunistijohtajat”. Anna erehtyy pahasti. Guevara ei ainoastaan ollut henkilökohtaisesti vastuussa itse tekemistään murhista ja johtamiensa kapinallisosastojen suorittamista raakuuksista, hän oli myös byrokraatti – syyttäjän toimessa La Cabañan vankilassa Havannassa. Hänen aikanaan ja käskystään teloitettiin satoja ihmisiä: kuten Pascal Fontaine kuvaa “lähinnä demokraatteina pysyneitä entisiä asetovereita.” Armando M. Lago, Ph.D., kirjoittaa että Guevaran uhrien tarkkaa lukumäärää ei ole laskettu. Hänen henkilöhistoriasta kirjoittaneet raportoivat, että Che Guevara lähetti tuhansia ihmisiä teloitettavaksi. ”Che Guevara was one of the regime’s chief executioners during this period and is said to have acknowledged ordering ‘several thousand’ executions.”
Mutta jatketaan Nyt-liitteen lukemista, sivu 19:”Rastafari-liikkeen oppien mukaisesti Bad Brainsin pojat polttivat kannabista ja sylkivät räkäklimppinsä länsimaisen sivistyksen päälle”. Tällaista hienoa kulttuurituontia ulkomailta ihailee tv-toimittaja Arto.
Ja sitten lehden loppupuolella Perttu kauhistelee ”meidän” asenteitamme ”muihin”. Lähtökohtana on, että ”meidän” asenteemme ovat vääriä, ”muiden” asenteet ovat oikeampia. Ja huolenaiheen syy? Lainatkaamme kirjoitusta: ”Miksi kirjoitan teille romaanista, joka perustuu Conradin kokemuksiin 1880-luvun Kongosta? Siksi, että vastaavia asenteita löytyy vielä nykyäänkin.”
Miksi nämä ovat tärkeitä asioista, että minunkin kannattaa uhrata niille kaksi tuntia aikaa blogikirjottelusta? Siksi, että Helsingin Sanomilla on vahva asema. Siksi, että nämä kirjoitukset antavat signaalin ja mahdollisia malleja tulevalle kehitykselle. Siksi, että näillä asenteilla ja näkemyksillä käydään ja tullaan käymään poliittista kamppailua. Ksenosentrinen maailmankuva tulvii esiin, liikkuu hyvin ja käy pyydykseen, niin kuin ennen kalamiehen kalenterissa sanottiin. Toistaiseksi en ole havainnut sille riittävän vahvaa vastavoimaa.
Olisi aika ryhdistäytyä. Mielestäni jokaisen suomalaisen miehen pitäisi laittaa autonsa puskuriin tarra, jossa lukee ”Alä töni”.
Jukka
