Päivittäistavarakauppa on ollut viime aikana taajaan otsikoissa. Kauppalehden pääkirjoitus 5.8. otti kantaa päivittäistavarakaupan kilpailuun, otsikkonsa mukaisesti vaatimalla "lisää kilpailua". Helsingin sanomat julkaisi 11.8. hintakorivertailun ja artikkelin yhteydessä myös väläyteltiin kilpailun lisäämisen tarvetta. Keskustelun järkevöittämiseksi olisi tärkeää mainita, mitä kilpailulla käsitetään. Julkisuudessa olleet "lisää kilpailua" –teesit rakentuvat hyvin ohuelle näkemykselle, että kilpailu on jonkin yksittäisen tuotteen tarjonnan lisäämistä siinä määrin, että suuren volyymin kate saisi aikaa yksikkökohtaisen myyntihinnan laskun.
Päivittäistavarakaupan kilpailu on radikaalisti muuttunut vuosien 1991 ja 2008 välisenä aikana. Operationaalisen tehokkuuden vaatimuksiin sopeutumisesta suurin kilpailua kiristänyt tekijä oli Suomen liittyminen Euroopan Unioniin vuonna 1995. Kilpailun vapautuessa päivittäistavarakauppa varautui jo toiminnallisessa tehokkuudessa ulkomaisten kilpailijoiden maahantuloon. Hintakilpailun pohja, neuvottelusuhde elintarviketeollisuuteen rakennettiin tuolloin uusiksi. Kauppa sai niskalenkin kotimaisesta elintarviketeollisuudesta uhkaamalla siirtää suurten volyymien ostoja ulkomaille. Elintarviketeollisuus vastasi uhkaan siirtämällä hintapaineen alkutuottajille. Tammikuun alussa 1995 ruuan arvonlisäveroa alennettiin 22 prosentista 17 prosenttiin. Samaan aikaan liha- ja maitotuotteiden alkutuotevähennys poistui. Alkutuotevähennyksellä oli tuettu liha- ja maitotaloustuotteiden kuluttajahintoja. Maatalouden tuottajahinnat laskivat vuoden 1995 alussa keskimäärin 40 prosenttia.
Elintarvikkeiden hinnat laskivat vuodesta 1994 vuoteen 2000 yhteensä 14 prosenttia. Kun Suomen oligopolistisille markkinoille rantautui Lidl vuonna 2002, operationaalisesti hintakilpailukyvyn kannalta suomalainen päivittäistavarakauppa oli jo ottanut niin sanotusti "löysät pois". Elintarvikkeiden hinnoissa ei näkynyt enää suurta hintojen laskua, vaikka markkinoille tuli vahva saksalainen halpahalliketju.
Eurooppalaisen päivittäistavarakaupan kilpailun menestystekijät perustuvat kauppapaikkahankintaan ja investointeihin, liiketoimintakonseptien kehittämiseen, sekä ketjuliiketoimintamallin hyödyntämiseen. Ketjuliiketoiminnan voima perustuu jakeluketjun ja logistiikan johtamiseen, kaupan omien merkkien hyödyntämiseen hintakilpailussa, stardardisoitujen menetelmien käytännöstä ja suurtuotannon eduista (economies of scale). Näillä voidaan viitata markkinoinnin hyötyihin, ostotoiminnan volyymien kasvuun tai muuhun toimintaan, jossa laajamittaisesta ja koordinoidusta toiminnasta on hyötyä.
Päivittäistavarakaupan kilpailua voidaan jakaa operationaalisen areenan, rahoitus- ja omistajuus –areenan ja institutionaalisten areenan kautta (vrt. esim. Tainio et al 1983). Operationaalisella tasolla ratkaisevaa on myynti ja tehokkuus, joihin vaikuttavat moninaiset asiat kauppiaan persoonasta ja logistiikasta alkaen. Kilpailu realisoituu kahden tai useamman toimipaikan taisteluna rajatun vaikutusalueen ihmisten ostokäyttäytymisestä. Rahoitus- ja omistajuusareenan kilpailussa yritys kamppailee houkuttelevuudesta sijoituskohteena. Institutionaalisella tasolla päivittäistavarakaupan kilpailu on yritysten toimintaedellytyksiin vaikuttamista poliittisella areenalla.
Kaikki edellä mainitut kilpailun areenat voidaan erikseen jakaa paikalliseen, alueelliseen, kansalliseen ja kansainväliseen kontekstiin. Näin muodostuu kilpailumatriisi, jossa kukin solu vaatii erilaisia kilpailukeinoja, koska niissä vallitsee erilainen kilpailun ja johtamisen logiikka.
Päivittäistavarakaupan kilpailussa Suomessa korostuu institutionaalisen johtamisen elementti. Kaupparyhmien toiminnan avainsana on kasvu. Kasvu saadaan aikaan perustamalla uusia myyntipaikkoja ja marketteja. Kilpailun painopiste on liikepaikkojen hankinnassa. Kyse on niistä ratkaisuista ja siitä vaikuttamisesta, jolla voidaan taata kaupparyhmälle eniten ja parhaimpia liikepaikkoja valtakunnallisesti.
Institutionaalisen johtamisen piirin kuuluvat myös kysymykset suhteessa yhteiskuntaan ja valtiovaltaan. Yksi suurehko keskustelukysymys on kauppojen aukioloajat. Aukioloajoissa on kyse poliittisesta näkemyksestä.
Päivittäistavarakaupan syyttäminen kilpailun puutteesta on harhaista. Elintarvikkeiden hinnanmuodostukseen liittyvä ketju on pitkä ja arvaamaton, se alkaa kaukomaiden banaanintuottajasta ja Ukrainan viljaviljelijästä, kiertää elintarviketeollisuuden, kansainvälisen hankinta- ja jakeluorganisaatioiden kautta, päätyy kotimaisten kaupparyhmien myymälöihin. "Kilpailun" lisääminen tarkoittaa kilpailun lisäämistä ketjun kaikissa vaiheissa. Käytännössä kansainvälinen kysyntä ja tarjonta esimerkiksi viljan hinnassa tuntuu välittömästi Suomessa. Energian ja työvoiman hintapaineet näkyvät myös hinnoissa.
Sääntelyyn viittaaminen on poliittinen kannanotto. Kauppaa säännellään tällä hetkellä rakennus- ja maankäyttölailla, aukioloaikojen säännöstelyllä Liikeaikalaissa. Muita säännöstelyn kohteita ovat sortimenttirajoitukset, muun muassa lääkkeiden ja alkoholin osalta.
Kontrafaktuaalisesti tarkasteluna on vaikea nähdä mitä Työ- ja elinkeinoministeriön kansliapäällikkö Erkki Virtasen ehdottama säännöstelyn poistaminen vaikuttaisi hintakehitykseen? Kauppojen vapaa rakentaminen antaisi myös kotimaisille toimijoille mahdollisuuden investoida tontteihin ja liikekeskusten tiloihin, varata ikään kuin reserviin alueita, jonne kilpailijat saattaisivat rakentaa. Greenfield-investointina toteutettu uuden päivittäistavarakauppaketjun perustaminen Suomeen on haasteellista ja useiden vuosien projekti logistiikkajärjestelyineen ja myymäläverkostoineen. Esimerkiksi vuonna 2002 Suomessa ensimmäisen myymälän avannut Lidl on saavuttanut noin 5% markkinaosuuden. Markkinat ovat kyllääntyneet, suurta kasvua ei ole näköpiirissä, demografisesti kulutus tulee tasaantumaan väestörakenteen vanhetessa, hintakilpailulle ei ole sijaa, toiminnallisesti uusien toimijoiden tulo markkinoille ei luo tehokkuutta ja liikepaikkojen saamiseksi kilpailu on jo ennestään kovaa.
Kaupan kilpailulla ja julkishallinnon siihen kohdistamalla sääntelyllä ja valvonnalla on vahvoja kaupunkikuvaan, liikkumiseen ja yleiseen ympäristöön liittyviä vaikutuksia. Kun supermarketisoiminen jatkuu, kykenemmekö pitämään esimerkiksi Helsingin keskustan elävänä? Elävä Helsinki tarvitsee kauppoja, kulttuuria, tapahtumia ja ennenkaikkea yrittäjiä. Vain tarjoamalla riittävät kauppa- ja ostospalvelut Helsingin keskustassa voimme pitää keskustan viihtyisänä kaikille helsinkiläisille.
Jukka
