Helsingin suunta -lehti sai mukavasti palautetta. Luettuani viimeisintä numeroa miettien, kuinka hyvin onnistuin päätoimittajan tehtävässäni, päätin käydä läpi kaikki vanhat numerot. Kokemus oli jonkinlainen aikamatka menneisyyteen.
Kaksi vuotta sitten kunnallisvaaleihin ilmestyi sekalainen seurakunta erilaisia ihmisiä. Kaikilla oli taustallaan kokemusta järjestöelämästä, politiikasta, tekemisestä ja vaikuttamisesta. Erilaisuus näkyi eniten toimintatavoissa. Me olimme toisillemme tuntemattomia, innostuneita ja eteenpäin meneviä henkilöitä. Innostus oli yhdistynyt jonkinlaiseen uskoon, enkä liene väärässä jos väitän että tuo usko oli sinivalkoisesti värittynyttä. Moni kertoi rohjenneensa mukaan tekemään työtä yhteisten asioiden puolesta, koska oli nähnyt miten joku esimerkinomainen henkilö oli tullut jämähtäneiden valtarakenteiden ulkopuolelta ja näyttänyt että jokainen voi osaltaan kantaa oman kortensa kekoon. Politiikka ei enää ollut samaa ennalta määrättyä teatteria, vaan siihen oli oikeasti mahdollisuus osallistua. Vaalikampanjoissa on uskallettu puhua asioista niiden oikeilla nimillä. Näitä ovat olleet Helsingin kohdalla muun muassa siirtolaisuus, pakolaisuus, somalit, suomalaisuus ja isänmaallisuus.
Me toimintaan uusina mukaan tulleet organisoimme toiminnan kokonaan uusilta lähtökohdilta. Helsingissä pidettiin kaksi aateseminaaria, joissa kirkastettiin poliittisten ajatusten taustalla olevia periaatteita ja niiden kehitystä. Kuukaudet kuluivat, sopeuduimme toisiimme, kasvoimme lähemmäksi ja tulimme tutummiksi. Toiminta hyrräsi ja kehittyi. Kuukausittaisilla tapaamisilla päivitimme kuulumiset ja pohdimme yhdessä maailman menoa.
Vanhoja Helsingin suunnan numeroita silmäilemällä voi todeta, että olimme ratkaisuissamme rohkeita. Päätökset ja toimenpiteet olivat täsmälleen oikeita. Oikeassa oleminen on sietämättömän vaikeaa, mutta todellisuudessa se aniharvoin perustuu arvaukseen. Toimintamme uudelleensuuntaus rakentui keskusteluihin, tilannearvoihin, näkemyksiin ja vielä kerran keskusteluihin. Kun tähän lisätään tavoitteet, vahvat perusarvot ja keskinäinen toisten kuunteleminen, itse asiassa on hirveän vaikea tehdä vääriä ratkaisuja. Kokemuksen voimalla tehdyt ratkaisut puettiin hyväksi havaituiksi toimintatavoiksi.
Ja mitä on saatu aikaan? Hyvin toimiva poliittisen keskustelun areena. Innostuneet tekijät. Keskinäinen luottamus. Hyvin yhteistyössä toimiva hallitus. Toimiva tiedotus. Kaikki nämä pohtimalla, tekemällä, kuuntelemalla ja keskustelemalla, siis erittäin kovalla työllä.
Nyt rakennamme yhteisesti tulevia eduskuntavaaleja. Hieman hymyillen, hyvillä mielin katselen toisilleen vierasta porukkaa. Toisillemme tuntemattomia, innostuneita ja eteenpäin meneviä henkilöitä, ajattelen. Porukka on kasvanut ja toimintatapojen erilaisuus aiheuttaa määrättyjä kasvukipuja. Näkemyseroja ja jonkin verran kinaakin esiintyy.
